Kärhämän kappaleita voi kuunnella useissa suoratoistopalveluissa! Sanojen synnyt -albumi on saatavilla myös CD-muodossa. Myytävänä mm. Suomen Kansanmusiikkiliiton kaupassa.
Julkaistujen laulujen sanoituksia voi lukea tämän sivun alasivuilta.
Kärhämän laulutekstit perustuvat etymologiseen tutkimustietoon, jota osa yhtyeen jäsenistä on osaltaan mukana tuottamassa tiiviissä yhteistyössä kielihistorian tutkijoiden kanssa.
Laulujen aiheet kumpuavat monesti esiintymistilanteiden teemoista tai yleisön kysymyksistä: Laulu Väinämöisestä kirjoitettiin henkilönimistön tutkimuksen konferenssiin kesällä 2019 dosentti Janne Saarikiven esitelmän pohjalta. Laulu heilasta syntyi vastauksena radion kansanmusiikkiohjelman toimittajan kysymyksiin sanan taustasta. Sanoista raitio ja tie laulettiin ensimmäisen kerran tietenkin raitiovaunussa. Siulasta (se on nuotan sivuverkko) syntyi laulu samannimisen opiskelijajärjestön vuosijuhlaan. Ohjelmistoon on kertynyt yleisön pyynnöstä myös koko joukko lauluja navanalussanaston alkuperistä.
Kärhämä on julkaissut albumin Sanojen synnyt (2025), EP:n Alkuperäkamari (2025), EP:n Ihminen sekä singlet Joulu (sana germaanin) ja Väinämöisen alku. Löydät ne suoratoistopalveluista. Osan lauluista sanoihin pääset sivun navigaatiosta.








