Joulu (sana germaanin)
(san. L. Jalava)
Muinaisten kansain juhlaksi pimeään
keskelle talven kirkkauden toi.
Viel oli Kristus tuntematon,
kun joulu jo Pohjolaan joutunut on.
Strålande jul, Yuletide carol
kaikuja juuren yhteisen soi.
Joulu, joulu tullut on, sana germaanin.
Juhla samaa juurta on, saatu aiemmin.
Kantakielestä kuusikin kannettiin,
talven ja lumen säilyä annettiin.
Lainat myös saimme runsahat,
kielistä toisista uudissanat.
Joulu ja juhla heijastaa
germaanin äännevaihtelua.
Joulu ehkä sana on skandinaavinen,
juhla samaa juurta on, laina varhainen.
Merkitys joulun, germaanin jehwlan,
juhlana talven toivoa loi.
Silloin kun Kristus syntynyt on,
joulu kai kieleemme lainattu on.
Joulu, joulu tullut on, sana germaanin.
Juhla samaa juurta on, saatu aiemmin.
Joulu, joulu tullut on, sana germaanin,
juhla talven valojen, joulu tullut on.
Lähteet:
Hirvonen, Ilkka 1997: Mikä on sanojen juhla ja joulu germaanis-skandinaavinen
alkuperä? Sananjalka, 39, s. 55–64.
Schalin, Johan 2018: Preliterary Scandinavian sound change viewed from the east. Umlaut remodelled and language contact revisited. Nordica Helsingiensia 54. Helsinki: Helsingin yliopisto. s. 84.
SSA 1992–2000 = Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja. 1–3. Päätoim. Erkki Itkonen & Ulla-Maija Kulonen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura & Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1992–2000. Osa 1, s. 243.